torstai 27. elokuuta 2020

Ristiäiset

23.8.2020

Kunniatehtävä

Tänään oli sitten juhlapäivä. Ajelimme kohtuu ajoissa Seinäjoelle ja olimme ylimääräisenkin ajoissa jo ainakin parkkipaikalla. Yritimme toki tulla vasta kutsuttuun aikaan itse juhliin, mutta tietenkin siinä oli Gabin kanssa kaikenlaista sähläämistä, joten olimme viimeiset paikalla. Gabilla oli vielä oikein kunniatehtävä lapsen pään pyyhkimisessä, joten meitä taidettiin hieman jopa odottaa.

Juhlat olivat mukavat ja sääkin oli varsin mukava, niin kuin tässä elokuussa on ensimmäistä viikkoa lukuun ottamatta ollut. Lapsi sai nimen ja kummityttö oli myös mennyt Janin kanssa kihloihin, mikä oli varsin iloinen yllätys. Ehkä sitä pääsee joskus sitten oikein häihinkin.

Kotimatka oli Ikaalisista Hyvinkäälle kohtuu pitkä, joten yritimme lähteä sopivan ajoissa, vaikka yleensä aina jään näissä tilanteissa suustani kiinni, ehkä jäin hieman nytkin. Mutta lähtö onnistui kuitenkin sen verran sopivasti, että ihan katastrofaalisen myöhässä emme olleet, mikä oli hyvä asia, koska huomenna kuitenkin on taas työpäivä ja gabilla kouluaamu. Kilometrejä taisi reissulla kertyä semmoiset suurin piirtein seitsemän sataa. Saapa nähdä, kesä lähestyy kalenterin mukaan uhkaavasti loppuaan.

Kesä lähenee loppuaan, mitäs sitten?

Ensi viikon loppuna on ”huvilakauden päättäjäiset”. Silloin voisi olla mökkireissu tiedossa, jollakin autolla asuntoautosta en ole varma. Mutta varmaan näitä mukavan kesähenkisiä reisuja ei enää säiden puolesta liikaa ole tulossa. Valitettavasti. Tänä vuonna olisi kuitenkin haaveena kokeilla hieman talvimatkailuakin. Josko jonkun laskettelureissun tekisi asuntoautolla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti