31.7.2020
Uutta kameraa
Peruutuskameran ostin Karavaanari.orgin myyntipalstalta.
Minullahan tässä uudessa oli jo kaksi kameraa ja yksi monitori, jota olin
yrittänyt saada toimimaan. Itse en kuitenkaan yrityksistä ja juotoksista
huolimatta tässä onnistunut, joten päätin, että ostan toisen jos saan
ystävälliseltä kanssakaravaanarilta vähän asennusapua. Ajattelin että homma on
mittaaminen ja sillä selvä. Ei ollut ihan niin helppoa, kun olin ajatellut. Joku
joka on tuon kameran asentanut, oli käyttänyt asennukseen jonkinlaistsa
S-videojohtoa ilmeisesti. Johtimia oli viisi kappaletta ja tietenkin virtaa
tuli vain kahteen. Johtimet olivat myös katkenneet kameroiden luota, joten
varmuutta toisesta johdosta ei ollut lainkaan. Toista johtoa ei saatu myöskään
mittarilla selville, mitä olin ajatellut että onnistuu, kun on taitavampi
kaveri apuvoimana.
Ratkaisu löytyy sittenkin
Onneksi kokeneempi ystävä ymmärsi kaivaa pidemmälle ja
löysimme S-videokaapelin liittimen josta saatiin myös johtimet löytymään. Vanha
liitin katkaistiin raakasti poikkia ja johtimiin juotettiin vaan uusi
johdonpätkä uudesta kamerasta ja siitä haaroitettiin toiseen kameraankin virta.
Nyt tulee virrat molempiin kameroihin. Olin arvellut tämän olevan viidentoista
minuutin homman, mutta menihän tuohon pari tuntia perjantai-illasta. Mutta nyt
ainakin toimii.
Valitettavasti vaikka molemmat ovat Bilteman langattomia
kamera-monitori-settejä, ei kamerat ole keskenään yhteensopivia, vaikka ulkoisesti samanmoisia onkin. No pakko sitten käyttää
kahta monitoria, isompaa ja pienempää. Vielä olisi teoriassa ainakin varaa myös
asentaa kaksi lisäkameraa, jos vaan olisi sopivat kumpaankin. Eteenhän voisi
yhden vaikka laittaakin. Toisen näytön virta tulee toistaiseksi
tupakansytyttimestä. Josko tuolle osaisi jotain jossain vaiheessa tehdä. Mutta
se jää myöhemmäksi projektiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti