torstai 27. elokuuta 2020

Mökille taas

 

2.8.- 8.8.2020

Kesän viimeinen lomasessio kun on käsillä lapsilla, niin vastusteluista huolimatta pakkasin pojat autoon ja lähdimme mökille. Ensi viikolla pojilla alkaa puolessavälissä jo koulu, vaikka minulla vielä onkin lomaa.

Kiertovesipumppu ist kaput

Puuhastelua riitti mökillä myös uuden auton kanssa. Olin paikantanut ongelman lämminvesikierron pumppuun, joka toimi hyvin katkonaisesti ja suurimman osan aikaa ei toiminut. Yritin etsiä samanlaista pumppua, mikä autossa aiemmin oli, joka oli Hellan valmistama(Hella pa66-gf25). Jos samanalisen olisi löytänyt olisi homa ollut siinä mielessä varsin helppo, että pelkän moottorinkin olisi pystynyt vaihtamaan, mutta kun sellaista ei millään ilveellä tuntunut löytyävän, oli pakko kysyä vaihtoehtoja. Best Caravanilla kertoi myyjä mitä heillä oli tarjolla, mutta vastaavaa ei löytynyt hyllystä ja kertoi, että hae Motonetistä, siellä näitä on. Olin hieman yllättynyt, sillä tosi myyntimieshän olisi myynyt heillä olevan Alden pumpun ja siihen asennuksen päälle. No ei auttanut kuin lähteä hakemaan Motonetistä pumppu ja ostinkin kaksi mallia kun arvelin että toinen niistä varmaan sopii. Alden pumppu ei olisi suoraan käsittääkseni noihin minun putkiin sopinutkaan tai ainakin siinä olisi ollut eri kokoinen tuo liitäntäputki. En tiedä olisiko tuo 22 millinen mennyt tuohon, missä aiemmin oli ollut 19 millinen, epäilen, että ei. Nyt mennään siis Motonetistä ostetulla Boschin valmistamalla pumpulla seuraavaan hajoamiseen asti.

No projekti eteni pikkuhiljaa ja nesteet opettelin päästämään lämmitysjärjestelmästä ulos ja takaisin sisälle. Tämä operaatio tuli tehtyä useampaan otteeseen. Lopulta sekä alakautta, että yläkautta. Ensin vaihdoin pumpun. Sitten kun ilmasin ruuveja, huomasin että lämmittimen lähellä kaksi ruuvia oli jumissa. No avasin ne putkipihdeillä varovasti, mikä onnistui hyvin. Paitsi että ilmausruuvit alkoivat tämän johdosta sitten vuotamaan. Ensin hiukan ja kun kiristin kireämmälle vielä putkipihdeillä, niin sitten sen verran reippaammin, että päätin päästää lämmitysnesteet ulos. No ensi yrittämällä päätin vaihtaa vaan tuon ensiksi vuotaneen Kokemäellä Hanakoilla. uusi löytyikin hyllystä ja vaihtoi vaihtourakoineen viisi euroa, eli ei mitenkään hirveästi. Mutta kun tämä oli vaihdettu alkoi toinenkin ”hikoilemaan”. Edellisestä viisastuneena en tätä vääntänyt pihdeillä kireämmälle, vaan päädyin taas päästämään nesteet pihalle ja vaihtamaan tuonkin sitten vasta kotona ja laittamaan nesteet vielä kerran takaisin sisälle. No nyt on kuitenkin nesteet vaihdettu ja nuo pari jumiutunutta ilmausruuviakin vaihdettu upo-uusiin. Toivottavasti lämmitys pelaa jatkossa.

 Mitä muuta mökkeillessä?

Mökillä muutoin tehtiin sitä normaalia, uimista ja saunomista ja varsinkin uimista poikien toimesta. Kävimme toki vielä reissun huipennukseksi ”hyyterissä”(kuten Gabi paikan muistaa) uimassa. Pojat kävivät toki myös hyppimässä hiekkadyyneillä. Onhan näitä kiva kerran kesässä harrastaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti