17.7.2020
Aamulla toimitimme normaalit aamupuuhat, vaikka yritin pitää
hieman kiirettä. Olin luvannut, että puoli kuudelta oltaisiin Iitissä ja Iralla
oli jokin kauppa Nykäskylässä, jossa piti vielä käydä. Oli kuulemma halunnut
käydä siellä jo useamman vuoden ajan. Lopulta olimme noin tunnin
haaveilemastani ajankohdasta paikalla, mutta ei meillä niin tiukka aikataulu
ollut ollenkaan että olisi ongelma. Enemmänkin olin ajatellut, että jää aikaa
enemmän katsastaa tuota keskustaa joka oli aiemmalla visiitillä jättänyt ihan
positiivisen kuvan ja niin jäi kyllä nytkin.
Parkkeerasimme auton jonnekin yliopiston tietämille kahden
tunnin paikalle poikien kanssa, kun Ira oli jo aiemmin jätetty keskustaan.
Kävelimme siitä ja kiersimme pari divaria, kun Lucasilla alkaa luettavat
loppua. Neropatin päiväkirjoja haettiin lisää, mutta ei löytynyt uusia, eikä
oikeastaan kuin yksi kappale ylipäätään. Ovat ilmeisesti tällä hetkellä kovasti
huudossa. Samalla pysähdyksellä hoidettiin myös ruokinta kultaisissa kaarissa.
Nykäskylän keskustasta täytyy sanoa, että jotenkin mielestäni varsin sympaattinen. Ainakin näin satunnaisen kesämatkailijan silmin.
Kahden auton loukussa?
Auto löytyi sovitusta osoitteesta ja autossa olikin kaikki
jotakuinkin yhtä hyvin kuin kuvissa. Jotain ongelmia toki aina vanhassa autossa
on, mutta jos virheettömän tehtaan takuulla haluaa, pitää euroja laittaa pinoon
aika lailla enemmän. Pääosin fiksattavat jutut ovat pieniä tai pienehköjä ja
kaiken pitäisi toimia. Koeajollakaan en huomannut mitään valittamista ja kun
hinta oli mielestäni jo ihan passeli en tingannutkaa tällä kertaa edes yhtään
ja huomasin olevani asuntoautolaivueen omistaja.
Toki vaikka lomaa olisi voinut jatkaa vanhallakin, niin uusi
houkutti niin, että tavarat siirrettiin uuteen autoon ja lähdimme sillä
jatkamaan tätä seikkailua. Vanhasta Niesmann & Bischoff Clou 570E:sta otettiin
pikavauhtia ainakin osa tarpeellisimmista tavaroista ja siirrettiin ne
niessmann & Bischoff Flair 6700 iTA:han ja kello olikin jo siinä vaiheessa
sen verran, että otimme vaatimuksesta kohteeksi lähimmän leirintäalueen, mikä
sijaitsi Artjärvellä. SF Caravan Lahden seudun alue, oli viime kesänäkin
sattumalta reitillä. Nyt oli todella tyhjää ja emme edes ehtineet saunoa.
Paikkamme oli nurmikolla, mikä oli oikeastaan aika mukavaa kun edellisyökin meni
ihan hiekalla.
Siinä tuli ihmeteltyä uuden auton hienoja ominaisuuksia ja
harjoiteltua rutiineja ja järjestettyä asioita edes vähän alusta. Paljon on
vielä tekemättä ja takatalliin ehkä tulen laittamaan taakse hyllykön. Tämä
tosin pitänee rakentaa ihan itse, että saa mittatilauskokoisen. Oven kahvoja
ehkä pitää korjata. Viritellä tarranauhastoppari välioveen jne jne. Toki
autossa on paljon hyvääkin. Todella paljon.
Vaikka toki ihan samaa ei saatu
kuin mitä kävin Seinäjoella katsomassa, niin kuitenkin hintakin oli alle puolet
pyynnistä. Pääsin alle alkuperäisen tavoitebudjetin, jota olin jo miettinyt
kasvattavani 50%:lla, kun ei sopivaa vaan meinannut tulla vastaan. Toisaalta
jossain vaiheessa myös mietin hieman uudempaa Flairia joka osaltaan kasvatti
hintaa. Lisäksi haaveissa olisi ollut L-ryhmällä oleva auto ja tämä on perus
dinetellä. Mutta ei tämäkään missään nimessä paha ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti