19.7.2020
Aamulla heräilimme rauhallisesti ja annoimme muiden hätäillä
alta pois ja pääsimme matkaan siinä
puolenpäivän tienoilla. Ennen sitä kävin tarkistuttamassa kaasupullon, kun
Purhon leirintäalueella oli joku paikallinen kausipaikkalainen joka tätä oli
ammatikseen tehnyt ja omasi edelleen luvat toimenpiteeseen. Tarkastus maksoi
kympin ja ennen kaikkea hienoa oli, että tämä tuli tehtyä, eikä tätä varten
tarvinnut erityisesti lähteä mihinkään sen kummemmin. Tämä on aikaisemmin
osoittautunut aina haasteelliskesi, kun pitäisi löytää tekijä ja vielä aika
ehtiä sinne. Hyvinkään sammutinhuoltoon meiltä ei ole pitkä matka, mutta heidän
aukiolonsa ei ole ihanteelliset työssäkäyvälle ihmiselle jos oikein muistan.
Voi toki olla tekosyitäkin, mutta nyt on kuitenkin hoidettu tämän auton pullon
kohdalta vuodeksi ja ensi vuonna pitää ilmeisesti tulla käymään Purhossa
tarkastamassa pullo.
Nimismiehen kiharat
Yksi huono puoli Purhon leirintäalueessa on, nimittäin
viimeinen kaksi kilometriä on hiekkatietä, joka ainakin nyt oli paikoitelleen
inhasti nimismiehen kiharalla. Mikähän tuon aiheuttaa? Onko se paikallisen
traktorien renkaat vai kuivuus vai sade, vai kaikki edellämainitut?
Lappeenranta
Päivän ajo oli noin viitisenkymmentä kilometria Lappeenrantaan.
Yritimme parkkeerata tutulle paikalle, mutta tuota oli käännetty aikalailla ja
tilaa oli todella vähän aikaisempaan verrattuna. Paikalla oli myös pari isoa
Saksalaista asuntoautoa, sekä muutama kotimainen. Yhdellä niistä näytti olevan
aikamoinen leiri pystyssä ja oikein mootorivene parkissa, en tosin ole varma
oliko vieraiden vai isäntäväen.
Hiljaista on
Lähdimme poikien kanssa etsimään jotain pizapaikkaa ja
leirintäalueella jo olin kuullut, että Lappeenrannnassa on todella hiljaista,
kun ei ole Venäläisiä turisteja. Ja niin ehkä olikin ja kaikista eniten
hämmensi se, että suurin osa ravintoloista ja kaupoista olikin kiinni. Vaikka
ikkunoiden tekstit muuta kertoivat. Lappuja oli laitettu kyllä, että
sunnuntaina ovatkin kiinni. Löysimme kuitenkin ihan kelpo pizapaikan ja saimme vatsamme
täyteen.
Uimaan
Sitten päätimme lähteä etsimään uimapaikaa. Kävelymatkan
päässä oli varsin mukava Myllysaaren uimaranta jota itse suosittelisin kaikille
rantaaktiviteeteista pitäville. Oli rantaa joka soveltui perheen pienemmille
toinen ranta oli ehkä optimi vähän isommille ja vielä oli laitureilla aidattu
alue jossa oli hyppytornit ja tilaa oli. Kelikin oli todella hieno joten
nautimme täysimääräisesti. Ainoa pettymyksen aihe oli torni, joka vaikutti
joltain Spedemäiseltä keksinnöltä. Eli tornista tulee leveä liukumäki, jota
lasketaan puisilla kelkoilla. Lopussa näytti olevan vielä noin metrin tiputus veteen.
En tiedä onko tämän härvelin tarkoitus olla auki josku tiettyinä aikoina mutta
sunnuntaina ei ainakaan ollut. Kokeiluun olisi mennyt varmasti. Josku
Lappeenrannassa käydessäni olen tämän huomannut ja pistänyt merkille ja
haaveillutkin tuon kokeilemisesta ja vieläkään ei tilaisuutta tullut. Ehkä
sitten seuraavalla yrityksellä. Lisäksi rannan liepeillä oli lapsielle leikkikenttää ja koripallokenttiä ja rantalentiskenttiä. Eli aktiviteettejakin piisasi.
Yösijaa
Kävelymatkaa tuli ihan sopivasti vielä takaisin
asuntoautolle, kun menimme toisenkin niemen linnoituksen ympäri ja kävimme
katsomassa hiekkalinna. Oli kyllä paljon vaisumpi kuin edellinen kerta kun
tämän näimme. Automme liepeiltä tuli vastaan jokin ”rantojen mies” tai
oikeastaan kohtuu nuoren näköinen poikanen. Vähän kävi sääliksikin. Miehellä ei
ollut kenkiä ja vaimokin epäili sen nukkuvan ulkona. Mutta vaimo ei kuitenkaan
enää tuntenut oloaan turvalliseksi joten päätimme yhteistuumin lähteä takaisin
Purhoon, vaikka saunaan emme enää ehtisikään. Eilinen telttasauna oli kyllä
hyvä. Ja saunasta tuli järvelle oikein hieno palavan puun tuoksu. Suosittelen.
Uuden auton kiinteä sähkömittarikin tuli nyt testattua eilen, ja tänään on taas
käytössä. Hieman hankalassa paikassa tuo on usein tarkistella, kun pitää nostaa
pöytä pois ja se on siellä Alden takana piilossa kaksoispohjan välissä. Mutta
eipä tuo haitanne ainakaan vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti